The Beach Boys -yhtyeen keulakuva Mike Love on yli 70-vuotiaana yhä hyvässä vedossa ja kiertää yhtyeineen maailmaa. Mikä on hänen energisyytensä salaisuus?
Kahdessa viimeaikaisessa lehtihaastattelussa hän kiittää Transsendenttista Meditaatiota, jota hän on harjoittanut kahdesti päivässä yli 45 vuoden ajan.
"Se antaa minulle lepoa ja rentouttaa aktiviteettien keskellä ja ehkäisee uupumista. Se pitää mielialan korkealla ilman alkoholia tai muita päihteitä. Tästä on ollut minulle paljon hyötyä elämässä."
Mike Love aloitti meditaation tavattuaan Maharishi Mahesh Yogin Pariisissa vuonna 1967. Hän kokee, että TM on ollut keskeinen apu selviämisessä elämästä rock'n'roll-valtatiellä. "TM-harjoituksella ei ole haitallisia sivuvaikutuksia. Se on pelkästään hyödyllistä. Se antaa syvempää lepoa elimistölle kuin syvä uni. Se antaa selkeyttä ja energisyyttä jota tarvitaan kiertueilla ja harjoituksissa ja esiintymisissä."
"Meditoidessa kaikki ärtymys ja väsymys ja huonovointisuus katoaa. Elimistön biokemia muuttuu. Se on hyvin yksinkertaista, mutta hämmästyttävää. Transsendoimalla voi ladata akkunsa. Maharishi tapasi sanoa, että siinä vedetään nuolta jousessa taaksepäin."
Mike Love innostui alunperin oppimaan TM:n, koska Maharishi lupasi että "jos tarpeeksi moni ihminen oppii meditoimaan, maailmasta tulee ihan toisenlainen. Se tarkoittaa maailmanrauhaa, vaurautta ja terveyttä." Tämä vetosi hänen altruistiseen puoleensa.
Portland Tribune: "Da Boys are still feelin' good vibes"
The Desert Sun: "Mike Love's inner peace"
Mike Love kertoo videolla musiikistaan ja
Transsendenttisesta
Meditaatiosta: